Onnea Jalla, tänään täyteen hienot 11 vuotta. Synttäreitä juhlittiin jo eilen Siirin kanssa kun vanhukset pääsivät polskimaan Tampereen Koirauinnin altaaseen. Puolen tunnin hupailun jälkeen Siiri ja Jalla olivat kuin uitettuja koiria :)
Talvella olen erittäin laiska treenailemaan koirieni kanssa yksikseni, joten ilmoittaudun sitten kursseille jotta tulee tehtyä edes jotain ulkoilun lisäksi. Varpun kanssa ollaan treenailtu alkutalvi agilitya ja nyt tammikuussa aloitettiin BH-kurssi. Joten olihan Pihkankin jotain päästävä tekemään. Koirakoulu Välkyn opastuksella ollaan nyt pari kertaa tutustuttu dobon saloihin. Sekä koiralla että minulla on ollut hauskaa, hyödyllistä hömppää sanon minä. Sekä koiran että ohjaajan syvemmät lihakset ovat saaneet herätyksen. Lisätietoa dobosta esim tältä sivulta.
Joulun ja uudenvuodenpyhinä on ulkoiltu runsaasti on keli ollut mikä tahansa, nyt loppiaisen aikana on aurinkokin näyttäytynyt ja pieni lumipeite maassa joten ulkoilemaan pääsi myös kamera. Lisää kuvia löytyy galleriasta
Karoonan Beowulf lonkat A/A kyynärät 0/0 Nyt on jo neljä viidestä B-sisaruksesta käynyt luustokuvilla ja hyvät tulokset onneksi jatkuvat,
kiitos ja onnea Roin kotijoukoille terveluisesta kaverista :) Elsa
Elsa ehti täyttää maaliskuussa 12 vuotta. Huhtikuussa oli aika jättää hyvästit Elsalle, yleiskunto pysyi hyvänä viimeiseen asti mutta korvassa ollut kasvain rikkoontui, tulehtui, eikä enää parantunut lääkekuureilla. Eläinlääkärin sanoma ja kirjoittama "suositellaan eutanasiaa jos tulehdus ei parene" oli rankkaa luettavaa... Ensi kertaa meillä kävi eläinlääkäri kotona nukuttamassa koiran ikiuneen, Elsa haudattiin pieneläinhautausmaalle niinkuin edellisetkin koirani. Kiitos Elsa, olet ikuisesti muistoissani, erityisenä. Jalla Jalla muutti tammikuussa pysyvästi vanhempieni luokse täyttämään Tyynen paikkaa. Hyvin on äijä viihtynyt mummolan pihan oravia vahtien. Jalla on pysynyt terveenä ja täytti jo pyöreät 10 vuotta. Siiri Siiri asustelee vieläkin siskoni luona vaikka Inka sai seurakseen rotutoverin, Maya-whippetin, täytyyhän maalla pihavahti talosta löytyä. Siiri täytti huhtikuussa 9 vuotta. Siirin kävi Harjavallan näyttelyssä piipahtamassa, ERI tuli muttei suurempaa menestystä. Terveenä pysynyt eikä etujalat ole onneksi oireilleet. Pihka Agility oli vuonna 2014 käytännössä tauolla vaikka kahdessa virallisessa kisassa käytiinkin huonoin tuloksin, säännöllistä treenaamista ei ollut laisinkaan. Osallistuimme tosin myös Agirotuun jossa saimme taas upean joukkuesijoituksen tiimillä "Menomopit", briardit sijoittuivat hienosti sijalle 5./49. Paimennusharrastusta jatkettiin Eurajoella koko kesän, sen lisäksi osallistuttiin briard-yhdistyksen järjestämään paimennuspäivään. Sen verran mukavasti paimennukset onnistuivat että syksyllä kyttäiltiin josko osuisi sopivaa esikoe-päivää jossa käydä testaamassa taitojaan mutta eipä saatu koepaikkaa. Ehkä vuonna 2015 jos harjoitukset jatkuvat samaan malliin. Näyttelyissä ei hirveän aktiivisesti käydä mutta Pihkan koko uran kymmenes näyttelykäynti toi sen himoitun kolmannen sertin ja VSP sijoituksen :) Pihkalle ikää marraskuussa jo 6 vuotta. Helka Helka jatkaa aktiivisesti metsällä käyntiä isännän kanssa, sorkanajo on hieman hellittänyt ja mielenkiinto siirtynyt jonkin verran jäniksiin joten toivosta ei ole vielä toistaiseksi luovuttu. Metsästysseuran alueet ovat kyllä harmillisen piukkaan kansoitettu peuroilla. Helka täytti 4 vuotta. Tuukka Tuukka aloitti keväällä agilitytreenit joita jatkettu aktiivisesti siitä asti. Tällä hetkellä näyttää ettei ihan hektisin tykkikoira ole mutta sen verran mukavasti sujuu että toivotaan kisauran aloitusta vuonna 2015. Pari näyttelyä toi EH laatuarvostelut, joihinkin näyttelyihin varmasti myös tänä vuonna. Tuukka täytti vuoden elokuussa ja kuvattiin terveeksi luustoltaan lokakuussa. Varpu Varpu on myös aloittanut agilityn keväällä, harjoituksia jatketaan ja toivotaa kisauran aloitusta vuonna 2015. Tottispohjia on myös yritetty aloitella, vähän jälkeenjääneitä kyllä ollaan :) Hoffien työleirille osallistuttiin kesäkuussa metsäjälkiporukassa, näyttää tosin siltä että pieni peltojälki innostus on meihin purrut. Peltojäljelle käytiin hakemassa lisäoppia päivän kestäviltä kursseilta mm Helena Kiveltä ja Mika Leskelältä. Harjavallan näyttelyssä käytiin pokkaamassa ROP-pentu pokaali, katsotaan josko pokaaleja joskus sieltä puolelta vielä saadaan. Varpu täytti vuoden elokuussa ja kuvattiin terveeksi luustoltaan lokakuussa. ..kasvatit.. Toukokuussa järjestin kasvateille viikonloppuleirin johon olikin mukavasti osallistujia, kiitos kaikille ! Loppuvuodesta etsi uutta koti Pyry (Bombadil) joka joulun alla muutti maatilalle vahtimaan uutta perhettään johon kuuluu hevonen, kissoja, kaneja, karjaa. Kaikkea hyvää uuteen kotiin Pyry, toivomme mutkatonta loppuelämää. Kiitos kasvateilleni Pommille ja Mörkölle jotka toimivat tässä PR-koirina, ihastuttivat rokotusreissullaan paikallisen eläinlääkärin joka kertoi naapurilleen Pommin kotia etsivästä veljestä Pyrystä. Kiitos kaikille kasvattieni omistajille että pidätte hyvää huolta koiristanne. Kiitos kaikille jotka kisoissa ja kokeissa ovat käyneet vuonna 2014 tuloksista huolimatta ! Tässä mainittakoon B-pentueen Iza (Briianna) joka nuoresta iästään huolimatta on korkannut toko-uransa Katrin kanssa hienolla alo-luokan ykköstuloksella ja kokeili jo avointa luokkaa tehden sielläkin 3-tuloksen, onnea jatkoon. Aku (Samooja) teki menneenä kisakautena kolme JK 3 tulosta ! Mahtavaa että Aku sai tehtyä yhden tuloksistaan piirinmestaruuskisoissa ja saivat tällä tuloksella pm-hopeaa, ei lainkaan hassumpaa menestyä arvokisoissa, olette koularinne ansainneet :) Onnea ensi kauteen ja toivotaan ykköstuloksia ! |
Arkisto
September 2016
Ollaan menossa, ehkä...
|